Töitä vai leikkiä?

Päivän Helsingin Sanomat (HS 10.10) kertoo kuinka yhä nuoremmat, myös lapset, kärsivät aikuisten sairauksista. Lehti siteeraa tutkimuksia, joita on tehnyt mm. THL ja UKK-instituutti. Tutkimusten perusteella on todettu, että lasten ja nuorten fyysinen jaksaminen on vähentynyt 1970 –luvulta lähtien. Tämän on nähty kulkevan käsi kädessä lasten liikuntaharrastusten vähentymisen myötä. Nykyisin istutaan enemmän kuin liikutaan.

Lehden haastattelussa Olympiakomitean lääkäri Harri Hakkarainen summaa lasten liikkumattomuuden syiksi television katselun, tietokoneet ja kännykät. Asiat korjaantuisivat jos lapset liikkuisivat ja leikkisivät enemmän kuten 70 –luvulla.

Olen samaa mieltä. Kilpailua vapaa-ajan viettotavoista on nykyisin enemmän. Toinen ja huomattavasti moniulotteisempi syy on mielestäni kuitenkin työn ja perheen yhteensovittamisessa. Viikonloppuisin reippaillaan yhdessä, pelataan pihapelejä ja ollaan ulkona. Arkisin työpäivien jälkeen monet korkeasti koulutetut vanhemmat joutuvat jatkamaan työpäiväänsä vielä kotona, ja se aika on pois yhteisestä liikkumisesta. On helpompaa, kun päiväkoti-ikäinen istuu alkuillan television ääressä eikä temmellä ulkona jolloin valvova silmäparikin olisi tarpeen. Kouluikäisten kuskaaminen työpäivän jälkeen harjoituksiin eri puolille kaupunkia vaatii sotilasoperaatioiden kaltaista minuuttikoordinaatiota ja logistista suunnittelua. On helpompaa, jos koulupäivän jälkeen tarjolla on pelikonsoli.

Vanhemmat liikkuvat jos siihen on aikaa, ja lapset liikkuvat jos vanhemmatkin liikkuvat. Hyvä terveys ja peruskunto tehdään kuitenkin jo pienestä pitäen. Työelämän nykyinen suuntaus, jossa yhä vähemmän aikaa jää perheelle, ei tätä kuitenkaan tue.

Julkaistu 10.10.2013

Jussi Näri

Jussi Näri

on liiton toiminnanjohtaja. Hämeenlinnalainen kahden pienen pojan isä pitää kiinni hyvästä hallinnosta ja arvostaa suomalaista kirjastolaitosta ylitse muiden.

Takaisin ylös
© 2018 Kumula