Liity jäseneksi

Kirjastopalvelu - kaikkien palvelu?

Helsingin Sanomat (HS 15.4) kertoi aamun artikkelissaan, kuinka itsepalvelu pelastaa kirjastoja: "Kun asiakaspalvelu poistetaan, lakkautusuhan alla ollut kirjasto voidaan säilyttää".

Vain viikkoa aiemmin samainen lehti kertoi toisessa artikkelissaan, kuinka "Espoo on mylläämässä kirjastoverkkoaan - säästöjä ei tulisi", ja jatkaa kivenlahtelaisten lukutoukkien surusta kun kulmat autioituvat.

En lähde tässä yhteydessä arvioimaan Espoon kirjastopalvelujen ja maakuntiemme reuna-aluiden kirjastopalvelujen saavutettavuutta. En myöskään lähde arvioimaan, miksi HS:n mukaan espoolaiset lainausautomaatit eivät toisi säästöjä jos ne lehden mukaan tuovat niitä Mietoisissa.

Ainoa missä maamme laajalevikkisin sanomalehti osuu oikeaan, on että kirjastoalan ammattilaisten mielestä paras vaihtoehto on että kirjastopalveluja saataisiin entiseen malliin. Uskallan kuitenkin arvioida, että suurimmalle osalle kansastakin tämä olisi paras vaihtoehto. Ihan ympäri Suomea, myös Helsingin Sanomien pääjakelualueen ulkopuolella.

Suomen kirjastoseuran toimistopäällikkö Kristiina Kontiainen muistutti samaisessa lehtiartikkelissa kuinka "lukutaidon ja lukuharrastuksen ylläpito on tärkeää. Se on tämän kansakunnan sivistyksen perusta", ja tässä hän on oikeassa. Kirjasto on julkinen palvelu ja se on koko kansan palvelu. Julkisen palvelun saatavuus kansalaisten yhdenvertaisuuden näkökulmasta ei pitäisi olla riippuvainen asukasluvusta.

 

Jaa sivu: