Kaveria ei jätetä

Olen leikkauksen takia joutunut muutamaksi viikoksi toipilaan osaan. Kokemaan sen, että vaikka tahtoa olisi ei voima riitäkään. Ja vaikka voima ei riitäkään,miten mielellään olisi mukana työn ja työpaikan arjessa. Jokainen työpaikalta ja työkavereilta tullut viesti varmistaa osallisuutta tärkeään omaan yhteisöön. Ymmärrän nyt, miten helposti ulkopuolisuuden tunne alkaa.

Kaveria ei jätetä. Pois turha arkailu ja aprikointi tungettelevaisuudesta. Kun puolustusmekanismit, fyysiset tai psyykkiset pettävät, pienikin tuki, myötäelämisen ja välittämisen ilmaisu on tärkeä. ”…yksi jos murtuu muut tukena ois”,  Leinon rakkain sanoin.

Sama tuen tarve koskee kaikkia niitä, joiden työpaikka on pysyvästi uhattuna. Järjestömme toimijat ovat kiertäneet kunnissa, joissa YT-neuvottelut on käynnistetty. Tavanneet huolen ahdistamia ihmisiä, joiden usko tulevaisuuden selkeydestä hiipuu. Ketään ei nyt jätetä yksin.

Kuntia yhdistetään, kuntien toimintoja supistetaan. Säästöleikkurit osoittavat moniin, tähän saakka itsestään selviin arvokkaisiin hyvinvointiyhteiskunnan palveluihin. Viimeisenä olemme voineet lukea kirjastomäärärahojen leikkausesityksestä. Tätä järjestömme ei hyväksy ja teemme kaikkemme turvataksemme tulevaisuudessakin tämän tärkeän palvelun.

Ihmisistä pitää pitää huolta. Järjestömme tukee jäseniensä etuja ja hyvinvointia.
Lähipiirissä me toinen toisiamme.

Hyvää joulunalusaikaa!

Julkaistu 04.12.2013

Jussi Näri

Jussi Näri

on liiton toiminnanjohtaja. Hämeenlinnalainen kahden pienen pojan isä pitää kiinni hyvästä hallinnosta ja arvostaa suomalaista kirjastolaitosta ylitse muiden.

Takaisin ylös
© 2018 Kumula